Avainsanan ruoka sisältävät artikkelit

Yrtti-tomaattikastike

Kirjoittanut 12:23, 4.4.2013

Yrtti-tomaattikastike sopii mainiosti spaghetin kaveriksi ja tätä kastiketta voi käyttää myös lasagnessa. Pienillä muutoksilla yrtti-tomaattikastikkeesta tulee dippikastike, pastakastike tai keitto.

Resepti

  • 15 kpl tomaattia
  • 2 kpl sipulia
  • 3 kpl valkosipulinkynttä
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 3 dl tomaattimehua
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 3 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 dl tuoretta basilikaa (hienonnettuna)
  • 1 dl tuoretta timjamia (hienonnettuna)

Leikkaa tomaatteihin ristikkäisviillot ja kasta ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Vetäise kuoret tomaateista veitsen avulla. Leikkaa kuoritut tomaatit lohkoiksi.  Kuori ja leikkaa sipulit ja valkosipulit kuutioiksi. Kuullota sipulit öljyssä korkeareunaisessa pannussa tai paksupohjaisessa kattilassa.

Lisää kattilaan tomaattilohkot, tomaattimehu, sitruunamehu, suola ja sokeri. Hauduta välillä sekoitellen noin 10 minuuttia. Sekoita yrtit kastikkeeseen ja hauduta vielä 15 minuuttia. Kaada yrtti-tomaattikastike kannellisiin purkkeihin. Kastike säilyy jääkaapissa noin viikon ja pakastimessa ainakin vuoden.

Lisää tomaattikastikkeeseen suikaloitua savukinkkua, niin sinulla valmis pastakastike. Lisäämällä tuoretta chiliä saat mainion dippikastikkeen. Tomaattikeiton saat muutamassa minuutissa sekoittamalla tomaattikastikkeeseen kasvislientä.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Ruoka avainsanoilla dippikastike, keitto, pastakastike, ruoka, tomaattikeitto, yrtti-tomaattikastike ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Yrttipatongit

Kirjoittanut 12:15, 4.4.2013

Yrttipatongit ovat mitä makoisin lisuke salaatille ja sopivat myös illanistujaisiin sekä leffasyömiseksi.

Resepti

3 kpl

  • 4 dl vettä tai maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1/2 dl ruokaöljyä
  • 1 1/2 rkl hunajaa
  • 2 tl suolaa
  • 10 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 150 g voita
  • 3 kpl valkosipulinkynttä
  • 100 g basilikaa
  • 100 g persiljaa

Lämmitä maito tai vesi kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja lisää öljy, hunaja ja suola. Lisää vehnäjauhot vähitellen, samalla sekoittaen. Alusta taikina pehmeäksi ja kimmoisaksi. Peitä kulho liinalla ja jätä taikina kohoamaan kaksinkertaiseksi.

Sekoita pehmeään voihin hienonnetut valkosipulinkynnet ja silputut yrtit. Jaa kohonnut taikina jauhotetulla tai öljytyllä leivinpöydällä kolmeen osaan. Kauli osa kerrallaan noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ja levitä sille kolmasosa maustevoista.

Kääri levy rullalle kulmasta alkaen niin, että patonki tulee keskeltä hieman paksummaksi. Tee kaikki patongit näin ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Voit pakastaa patongit tässä vaiheessa. Nosta patongit pakastimeen kohottamatta. Irrota myöhemmin jäiset patongit alustastaan ja pussita ne.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Tee patonkeihin saksilla tai terävällä veitsellä viillot ja sivele leipien pinnat vedellä. Paista leipiä noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Tarjoa lämpiminä.

Kun paistat pakastettuja patonkeja, nosta leivät sulamaan pellille leivinpaperin päälle ja aseta pelti 50 asteiseen uuniin. Tee noin 10 minuutin kuluttua patonkien pintaan viillot ja sivele niiden pinta vedellä. Jätä pelti uuniin ja käännä lämpö 225 asteeseen. Paista patongit kypsiksi ja kullankeltaisiksi.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Ruoka avainsanoilla leipä, patonki, ruoka, yrttipatongit ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Yrtti-fetalihapullat

Kirjoittanut 12:01, 3.4.2013

Nämä maistuvat lihapullat maistuvat erinomaisesti perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera.

Resepti

10 annosta, valmistusaika 30 minuuttia

  • 1 ruukku oreganoa
  • 1 ruukku minttua
  • 1 ruukku basilikaa
  • 1 prk (200 g) kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1–1 ½ tl suolaa
  • 1 ½ tl karkeaksi rouhittua mustapippuria
  • 700 g naudan jauhelihaa tai naudanpaisti jauhelihaa
  • 300 g fetajuustoa
  • 2 dl oliiviviipaleita

Sekoita silputut yrtit, kermaviili, kananmuna, korppujauhot, suola ja pippuri. Anna turvota 15 minuuttia. Lisää jauheliha, murustettu fetajuusto ja oliiviviipaleet. Pyörittele mureketaikina pulliksi ja paista joko uunissa tai paistinpannussa. 

Artikkeli lisättiin aiheeseen Ruoka avainsanoilla liha, lihapullat, ruoka, yrtti-fetalihapullat ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Yrtti-rahkapiirakat

Kirjoittanut 11:56, 3.4.2013

Yrtti-rahkapiirakat ovat maistuva pikkusuolainen illanistujaisiin tai juhliin. Herkulliset piiraat sopivat myös rauhalliseen iltaan, kun käperryt viltin alle hyvän kirjan kera.

Resepti

12 kappaletta

Pohja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 125 g voita tai margariinia
  • 0,5 prk maitorahkaa (125 g)
  • 1 tl provencale-yrttiseosta

Täyte

  • 1 dl hienonnettuja yrttejä, esim. basilikaa, persiljaa, minttua
  • pala purjoa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 prk maitorahkaa (125 g)
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl parmesaaniraastetta
  • 2 kananmunaa
  • ripaus suolaa
  • ripaus rouhittua mustapippuria

Sekoita monitoimikoneessa jauhot ja paloiteltu rasva keskenään. Lisää rahka ja mausteseos ja pyöräytä pikaisesti tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina 12 pienen piirakkavuoan tai muffinivuoan pohjalle ja reunoille. Voit myös paistaa yhden ison piirakan. Nosta pohjat kylmään täytteen teon ajaksi.

Hienonna yrtit. Hienonna huuhdeltu purjo ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit öljyssä. Nosta syrjään odottamaan. Sekoita rahka, kerma, parmesaaniraaste, kananmunat, mausteet ja yrtit keskenään.

Pistä haarukalla piirakkapohjiin reikiä ja jaa sipuliseos vuokiin. Annostele juustoseos päälle.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa pieniä noin 15 minuuttia ja isoa 20–25 minuuttia.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Ruoka avainsanoilla piirakat, piirakka, rahkapiirakka, ruoka, yrtti-rahkapiirakat ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Yrtti-mansikkapirtelö

Kirjoittanut 11:31, 3.4.2013

Raikas jälkiruoka kesähelteille ja miksei muutenkin nautittavaksi.

Resepti

  • 1 l vaniljajäätelöä
  • 5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta TAI 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta + 2 1/2 dl maitoa
  • 1 l tuoreita mansikoita
  • sitruunamelissaa, minttua tai piparminttua
  • 2 tl vaniljasokeria
  • n. 1 dl tomusokeria

Mittaa hieman pehmennyt jäätelö tehosekoittimeen yhdessä vaniljakastikkeen ja mansikoiden kanssa. Lisää joukkoon maun mukaan sitruunamelissaa, minttua ja/tai piparminttua, mausta vanilja- ja tomusokerilla. Pyöräytä kuohkeaksi juomaksi ja nauti heti!

Artikkeli lisättiin aiheeseen Juomat avainsanoilla jäätelö, jälkiruoka, pirtelö, ruoka, yrtti-mansikkapirtelö ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -

Voikukka

Kirjoittanut 17:46, 14.3.2013

Voikukka on perinteinen suomalainen maanteiden kasvi joka harvemmin tulee ajateltua yrttinä. Sitä voi käyttää hyvin monipuolisesti ruoanlaitossa: Sen lehtiä voi lisätä salaatteihin ja patoihin ja sen kukista voi tehdä jopa viiniä. Eipä sitä tule ajatelluksi että kyseistä yrttiä voi myös ongelmitta syödä sellaisenaan.

Rohtona se toimii erinomaisesti diureettina ja poistaa tehokkaasti nestettä ja monet pitävät sitä parempana kuin apteekin nesteenpoistajia. Se myös edistää ruoansulatusta ja vie pois ruokahaluttomuutta.

Muita nimiä
Taraxacum officinale

Artikkeli lisättiin aiheeseen Yrtit avainsanoilla Dandelion, diureetti, ruoansulatus, ruoka, ruokahaluttomuus, salatit, Taraxacum officinale, viini, Voikukka ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -
Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.

Väinönputki

Kirjoittanut 17:46, 14.3.2013

Väinönputki on monipuolinen rohto- ja ruokayrtti. Sitä voidaan käyttää sekä keitettynä, kuivattuna että raakana joista kahtena ensimmäisenä sitä on käytetty puuron seassa.

Ruoassa se on erinomainen lisä puuroihin, piirakoihin ja muihin satunnaisiin leivontoihin. Raasteena se toimii hyvin mausteena.

Rohtona se on hyvin yleinen ja vanha keino tupakankorvikkeena ja sitä on käytetty halutessaan eroon tupakasta pureskellen mällin kaltaisena tai poltettuna. Eteerisenä öljynä se edistää ruoansulatusta ja ehkäisee ilmavaivoja ja toimii tehokkaana diureettina.

Muita nimiä
angelica archangelica

Kansanuskomukset ja käyttö kansanlääkinnässä
Ripotetuna nurkkiin suojelee taloa ja ajaa pois pahaan. Kuivattuna voidaan käyttää amulenttina ja auttaa menestymään uhkapeleissä. Suojaava yrtti.

Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.

Unikko

Kirjoittanut 17:46, 14.3.2013

Unikkoa on käytetty vuosisatoja sekä rauhoittavien (oopiumi) että kipua lievittävien (morfiini) aineiden ja lääkkeiden lähteenä. Se tunnetaan myös kauniina puutarhakasvina. Unikkoöljyllä, sekä -haudukkeella lievitetään stressiä ja univaikeuksia, ja unikonsiemeniä käytetään leivonnassa. Liikakäyttö voi aiheuttaa melankoliaa, apatiaa, sekavuutta, jatkuvaa väsymystä ja passiivisuutta.

Muita nimiä
Mawseed, Papaver (lat.)

Kansanuskomukset ja käyttö kansanlääkinnässä
Unikko liitetään mytologisiin asioihin kuten vesielementtiin, uudistumiseen, maahan, aliseen ja sen jumaluuksiin. Siemenkotia voi käyttää amuletteina, tai niitä voi piilottaa sängyn alle tuomaan hedelmällisyyttä. Aikoinaan naiset söivät unikonsiemeniä tullakseen helpommin raskaaksi. Tarinan mukaan unikoiden katveesta katselemalla voi nähdä keijuja.

Legendojen mukaan unikkoa voi käyttää uni- ja unohdustaikoihin, ja sen sanotaan antavan oman lisänsä esimerkiksi juhannusyön enneunia tuovaan, yhdeksän kukan kimppuun. Unikonsiemeniä on murskattu valkoviiniin sydämen valitun viettelemiseksi, mutta sillä on myös tuuditettu kosijoita unohdukseen.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Yrtit avainsanoilla hauduke, hedelmällisyys, leivonta, Mawseed, öljy, Papaver (lat.), Poppy, ruoka, stressi, Unikko, univaikeudet ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -
Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.

Tilli

Kirjoittanut 17:46, 14.3.2013

Tilli on hyvin perinteinen ja tunnettu pihan yrtti joka sopii tuoreena tai kuivattuna erityisesti niin perunoiden, salaattien kuin myös kalaruokien kanssa. Tillin käyttö on melko rajaton ja se on myös hyvä purukumin vastine.

Muita nimiä
Anethum graveolens

Käyttö kansanparannuksessa
Tilli edistää ruoansulatusta ja vähentää vatsanalueen kouristuksia. Sen on myös uskottu hiljentävän meluisia lapsia purkantapaisena yrttinä.

Artikkeli lisättiin aiheeseen Yrtit avainsanoilla Anethum graveolens, Dill, purkka, purukumi, rohto, ruoansulatus, ruoka, Tilli ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -
Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.

Talvikynteli

Kirjoittanut 17:46, 14.3.2013

Talvikynteli on osa kynteikasvoja, ja se on monivuotinen yrtti joka selviää kasvihuoneessa talven yli. Ruoassa talvikynteliä voidaan käyttää pippurin korvikkena sen maun puolesta liha- ja papuruokiin. Rohtona se estää ilmavaivoja ja edistää suolen toimintaa.

Muita nimiä
Satureja montana, Kynteli

Artikkeli lisättiin aiheeseen Yrtit avainsanoilla ilmavaivat, Kynteli, ruoanlaitto, ruoka, Satureja montana, suolisto, Talvikynteli ja kirjoittajana toimi Puutarhuri. Artikkelin kiinteä linkki -
Muistathan aina varmistaa yrttien vaikutukset terveysalan ammattilaisilta ennen niiden käyttöä. Tuttukin kasvi voi aiheuttaa toisissa ihmisissä allergisen reaktion joten ole aina varovainen yrttien käytön suhteen.